10 tuntia tehokasta työaikaa takana ja vielä pitäisi jaksaa paneutua huomisen kommervenkkeihin ja omistautua kehittämään sekä itseään että työyhteisöä tästä sohvalta käsin. Yök. (todellisuudessahan  minussa asuu pieni marttyyri, joka vain odottaa pomoilta kiitosta ja kumarrusta sekä ystäviltä kauhistuneita katseita ja taivasteluja. Tämä on periytyvää...) Toki ihan oikeasti ja kaikista mieluiten hakisin viikonlopusta yli jääneen sipsipussinjämän ja käpertyisin lampun alle lämmittelemään, mussuttamaan, hyväilemään kissoja ja lukemaan hyvään alkuun päässyttä uutta kirjaostosta.
Kaiken tämän työn keskellä olen taas kovasti laskeskellut, että jos paistinkostutin nyt löysi maaliinsa, niin koska voisin aloittaa äitiysloman. Ja miltä tuntuu. Ja oilisi ihanaa. Ja kuinka kertoisin KAIKILLE. Ja millaisia vaatteita siten ostaisin. Kuinka ihana ISO maha olisi...Alas siis tullaan ja kovaa, kun kymmenen päivän kuluttua alavatsassa tuntuvat tutut kouristukset ja pikkuhousuihin jää ruosteaita. Paskaa. Kuinka voisin olla toivomatta?!
Josko työ ja teho kuitenkin auttaisi. Sitä sietää kokeilla...